4. AINEISTO
Tutkimukseni aineistona on City-Sámit -järjestön vuoden 1993 lopulla tekemä postikysely pääkaupunkiseudulla asuville saamelaisille. Kyselyn tarkoituksena oli parantaa yhdistyksen toimintaa ihmisten toiveiden mukaisesti ja näin saada lisää jäseniä. Yleisten kysymysten (ikä, sukupuoli yms.) lisäksi vastaajilta kysyttiin heidän saamelaisuudentunnettaan mittaavia kysymyksiä, kysymyksiä järjestöstä ja vastaajien muista kulttuurisista tarpeista. Kysely lähetettiin kaikille yli 10-vuotiaille järjestön jäsenille, järjestön jäsenten tuntemille pääkaupunkiseudun saamelaisille sekä puhelinluettelosta sukunimen perusteella saamelaisiksi tunnistetuille henkilöille. Yhteensä niitä lähetettiin 172 henkilölle. Vain 40, eli 23% kyselyn vastaanottajista, vastasi kyselyyn. Kato oli siis suuri. Vastaamatta jättäneiden lukumäärään vaikuttaa tutkimustapa: postikyselyssä kato on aina suhteellisen suuri. Erkki Jyringin mukaan kadon suuruuteen vaikuttaa myös se, minkälaista tietoa tutkittaville annetaan tutkimuksesta sekä tutkijan ja tutkittavien välisten kontaktien määrä. Tähän kyselyyn ei liitetty kovin selkeää saatekirjettä eikä vastauksia karhuttu muistutuskirjeillä. Siirtolaistutkimuksissa jo 30%:n palautusta pidetään korkeana. Kyselyyn vastaamattomien ihmisten eroista kyselyyn vastanneisiin verrattuna on vaikeaa tehdä johtopäätöksiä ilman vertailutietoja. Voi kuitenkin olettaa, että vastaajat ovat jollain lailla valikoituneet, sillä mielestäni jo kyselyyn vastaaminen on jonkinlainen merkki saamelaisesta identiteetistä. Tätä oletusta tukevat kyselystä saadut tulokset vastaajien saamelaisuudentunteesta.
Jouduin hylkäämään vastauksista yhden puutteellisten vastausten vuoksi. Varsinaiseksi aineistoksi jäi siis 39 vastausta. Olen numeroinut vastaukset numeroin A1 - A39.
Valmiin, tutkijasta riippumattoman kyselyaineiston käyttö tutkimuksessa on hieman ongelmallista. En ole voinut itse vaikuttaa kyselylomakkeen sisältöön. Tästä seuraa se, että jouduin muotoilemaan omat tutkimusongelmani kyselyaineistosta käsin, eli toisinpäin kuin tutkimuksissa yleensä.